lauantai 12. toukokuuta 2012

Äitienpäivän hankintoja

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina (tänään) kävimme katsomassa mukavaa sisustusputiikkia, joka on Espoossa, mutta kuitenkin sopivasti "maaseudulla". Eipä ollut yllätys, että niin kauniissa miljöössä oli myös kauniita sisustusjuttuja. Tyhjin käsin lähteminen olisi ollut enemmän kuin vaikeaa, ja näinpä mukaan lähti pari pientä juttua. Harkintaan jäi vähän isompi ostos, Jeanne D'Arc kaapisto...

Näitä suloisia kippoja ostin pari kappaletta, että saan niistä ruukut yrteille ulkona olevaan vihervitriiniin. Yrttejä, herneitä ja tomaatteja on jo käytetty ulkona vihervitriinissä päiväsaikaan auringossa, mutta yöksi ne vielä tuodaan sisälle. Hyvin ovat kasvaneet kaikki muutamaa yrttiä lukuunottamatta. Odotan innolla, että saadaan pihaa ja parveketta sisustettua!







 

 

Toinen heräteostos sisustusputiikista Espoon Leppävaaran lähistöltä. Tämä on tällä hetkellä keittiön pöydän päässä, kun en heti raskinut laittaa sitä ulos parvekkeelle. Olen nyt ostanut hiljattain muutamia lyhtyjä, mutta niitä ei ole koskaan liikaa!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti