perjantai 21. syyskuuta 2012

Alakerran remontti, päivä 3

Purkutyöt on nyt tehty ja niin vain purettiin saunakin vaikka se oli alunperin ajateltu remontoitavaksi myöhemmässä vaiheessa. Siinähän kävi sitten niin, että saimme tarkastajan käymään purkutarkastusta varten vasta maanantaina, ja hommat olivat jo niin hyvässä vauhdissa torstaina ettei pojilla olisi ollut enää tekemistä loppuviikolle. Tästä lähti ajatus saunan lasiseinän (ovi+ikkuna) tekemisestä, ja samalla koko saunan uusimisesta. Olisihan se tietysti ollut taas oma urakkansa tehdä sauna jälkeenpäin, ja vieläpä osittain aivan uusitussa tilassa, että ei siinä kannattanut ottaa riskejä. Tuleepa sitten koko saunaosasto kerralla!

Työ on tilattu VE-rakennukselta ja tämä on heidän kolmas remonttinsa meillä. Tämä on remonteista suurin, ja valitsimme samat tekijät, kun aiemmat työt ovat hoituneet aikataulussa ja laadullisesti hyvin.

Päivän 3. kuvat. Harmi, kun kuvista ei näe miten itse asiassa siisti tila on, kun siellä on nuo tavarat. Maanantaina onkin sitten purkutarkastus ja toivomme, että vesieristystä päästään tekemään. Vesieristyksen jälkeen alkaa laatoitus ja viereisen tulevan viinihuoneemme lattian purkutyöt.

Saunaan tulee lasiovi+ikkuna antamaan avaruutta.Karmeat mäntyovet saavat kyytiä!
Saunan lattia.
 Kylpyhuone -tiiliseinä tähän seinälle.
 Entinen khh ja nyt laajennettu kylpyhuoneeksi. Tähän seinälle jää pesukone ja kaappi sekä lisäksi tulee wc-istuin liitettäväksi 100mm viemäriputkeen (kuvassa).
 Piha on täynnä purkujätettä. Kuvassa vain osa. (Pihapöytä ja grillikin siirtämättä syrjään tuosta vielä!).

Tämän päivän ostokset toistaiseksi olivat Harvian kiuas ja SAAS led valot valaisemaan tiiliseinää. Huomasin, että www.taloon.com sivustolta löytyy aika edullisia tuotteita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti