Eilen maalasimme vielä yhden eteisen seinän pariin kertaan, ja tein suunnitelmia eteisen sisustukseen. Nyt alkaa olla jo aika selvää, että minkälaista kalustetta sinne tulee ja mitä värejä, mutta ei vielä sitä, että mistä nuo kalusteet löytyy. Pieneen eteiseen tulee lipasto nyt, kun se mahtuu ja ihana sisustaja-naapurilta ostamani messinkinen laiva peili. Peilikaapin tilalle tulee verhot ja tanko, jotka kätkevät taakseen ulkovaatteet seinäsyvennyksessä. Lattialle tulee räsymatto - värit on vielä auki. Isompaan eteiseen, joka ei ole enää niin iso kuin ennen, koska tilan on vienyt laajennettu huone, tulee niin ikään seinän kokoinen peili ja puolipöytä. Puolipöytä tulee tapettiseinälle. Enempää tuohon tilaan ei mahdu, mutta jotain ratkaisua säilytykselle ja penkille yritän löytää portaiden alle. Olisipa kiva saada jotain vinkkejä.
Prismasta tuli mukava yllätys eilen - makuuhuoneen tapetit olivat jo tulleet. Saimme tiedon, että niitä pitäisi odottaa jopa kuukausi, mutta ne saapuivatkin reilun viikon odottelun jälkeen. Tästä generoitui tietysti hommaa viikonlopulle, mutta hyvä, jos saadaan remonttia siltä saralta eteenpäin. Myös turkooosi-kulta tapetti eteiseen saapunee reilussa viikossa, joten sekin oli hyvä uutinen! Meillä on urakoitsijan kanssa työnjakoa siten, että minä ja mieheni teemme maalaus -ja tapetointityöt ja he hoitavat koko muun remontin. Ne on ainoat mistä selviämme kohtuullisella taidolla, muihin töihin meillä ei ole mitään osaamista. Maalaus ja tapetointikin tosin on vaatinut "pientä" harjoittelua.
Remontti on edennyt tänään niin, että saunaan on saatu paneelit paikalleen. Ohessa kuvia uudesta tulevasta saunasta.
Blogi, jossa näkyvät intohimoni sisustukseen, hyötykasviviljelyyn, matkailuun, viineihin ja ruokaan. Olen kirjoittanut myös remonttipäiväkirjaa. Sisustustyylini koostuu varmaankin useammasta eri tyylistä mitä yhdistelen vuodenaikojen ja mielenkiintoni mukaisesti, Uskon, että myös rakas harrastukseni matkailu näkyy sisustuksessani vivahteina Italiasta ja Ranskasta. Kaiken lisäksi sisustukseen pitää saada mahtumaan jotain luksusta sillä tykkään kullasta, hopeasta ja kristalleista.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti