Makuuhuoneeseen tulee valkoiset silkkiverhot, ja kävimme ostamassa Kirschin teräksenvärisen verhotangon. Samat valikoimat verhotangoista on näköjään sekä Kodin 1, K-Raudassa, Bauhausissa ja Prismassa. Taisi kuitenkin olla ainoastaan Kodin 1 missä oli sellaiset strassiset koristeet verhotangon päissä. Ne olivat mielestäni kivat, ja olisin ottanut, jos koko olisi ollut oikea.
Eteiseen en meinannut löytää sopivaa seinän päästä päähän tulevaa verhotankoa, kun näytti siltä, että ko. tangot on paitsi liian ohiuta myös liian taipuisia. Yllättäen apu löytyikin Ikeasta, josta ostin valkoisen tangon, ja lisäksi seinän päästä päähän sovelletun kiinnitysmekanismin siihen. Ikeasta ostimme myös purjerengaskiinnityksellä verhot, jotka täytyy tosin vielä lyhentää. Ikeasta mukaan tarttui myös wc-paperiteline, pyyhekoukut ja tiiliseinään kiinnitettävä taso. Askosta haettiin matto makuuhuoneeseen, ja se lojuu avaamattomana vieläkin huoneen nurkassa.
Sekä töissä että kotona on sen verran kiire, että en ole ehtinyt päivittää blogia kuvista puhumattakaan. Työt ovat kuitenkin edenneet huimasti ja nyt saa jo parempaa käsitystä siitä mitlä tuleman pitää. Ohessa muutama kuva. Täytynee ottaa lisää kuvia päivän valossa.
Astro Light valaisimet, jotka tilasin suoraan Lontoosta ystävän kautta, kun Suomessa olivat niin kalliita. Sain valaisimet postikuluineen huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. Näitä valaisimia tuli kattoon 3 kpl. Katto maalattiin Tikkurilan värikartan Hyöry sävyllä.
Tiiliseinä ilman allaolevaa led-valaistusta. Neljän Sepän kalusteet on melkein koottu. Laatikot pitää vielä asentaa paikalleen sekä myöskin nupit. Kuvassa näkyvä taso on koivua ja se on maalattu Tikkurilan värikartan Dolomiitti sävyllä.
Kuvassa tiiliseinä SAAS led valaisinten valossa. Jos nämä on päällä kylpyhuoneessa (yhteensä 9 valaisinta katon rajassa) niin muuta ei oikeastaan tarvikaan tunnelman luomiseen. Viereen tulee suihku, joka ei ole vielä paikoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti