Työt ovat edenneet, ja tänään on valmistunut makuuhuone. Aioimme itse maalata, ja siinä olikin urakkaa. Pesin seinät ja lattiat pariin kertaan, että voimme aloittaa maalauksen. Muutama tunti siinä vierähti, mutta nyt olemme maalanneet kertaalleen kolme seinää. Yhdelle seinälle tulee tapetti. Huomenna maalataan kolme seinää vielä toiseen kertaan. Harmillisesti tuo lista on "keskellä" lattiaa, mutta ei auttanut muu, kun emme halunneet vaihtaa koko parkettia huoneen laajennuksen yhteydessä. Sitten vasta, kun vaihdamme parketin kokonaan, pääsemme listasta eroon.
Makuuhuone ennen maalausta.
Makuuhuone maalauksen jälkeen. Yksi iso seinä jää maalaamatta, koska siihen tulee tapetti.
Parketti on Romanoffin lankkuparketti (tammi), värinä pähkinä.
Maalattu makuuhuone, värinä Hohkakivi Tikkurilan Tunto maali.
Blogi, jossa näkyvät intohimoni sisustukseen, hyötykasviviljelyyn, matkailuun, viineihin ja ruokaan. Olen kirjoittanut myös remonttipäiväkirjaa. Sisustustyylini koostuu varmaankin useammasta eri tyylistä mitä yhdistelen vuodenaikojen ja mielenkiintoni mukaisesti, Uskon, että myös rakas harrastukseni matkailu näkyy sisustuksessani vivahteina Italiasta ja Ranskasta. Kaiken lisäksi sisustukseen pitää saada mahtumaan jotain luksusta sillä tykkään kullasta, hopeasta ja kristalleista.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Alakerran remontti - päivä 38
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti