tiistai 23. lokakuuta 2012

Alakerran remontti - päivä 35

Ajattelin jo eilen, että remontin suhteen loppu häämöttää ja niin se varmasti tekeekin, mutta aina saattaa sattua pieniä yllätyksiä. Ymmärrän kyllä, että tämä ei alan yllätyksien mittakaavassa ole iso, mutta kuitenkin. Alakerran makuuhuoneen seinissä kiinni olevien kaappien alta piti viedä piuhaa, ja siitä syystä sieltä otettiin osa sokkelia pois sillä seurauksella, että kahdesta kaapista tuli alas sekä hyllyä että tavaraa. Hyvä, että ei jäänyt ketään alle! Rakenteet ja tuki kaapistolle näytti olevan kovin heikko. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että ainoa järkevä ratkaisu on ottaa kaikki 5 kaappia rivistä pois, laittaa alle uutta parkettia ja maalata seinät. Niin, ja käydä ostamassa uusi kaapisto. 

Heti tuumasta toimeen  ja eilinen ilta menikin sitten taas kaupoilla säilytysratkaisuja etsiessä, kun uuden parketin tilasinkin sitten jo samantien. Kaupoissa käymisen jälkeen purimme kaapista läjään menneet hyllyt ja kaikki tavarat sieltä välistä. Meinasin saada tavaroista päähäni ja jäädä alle, kun kyseinen vuori tavaraa ja hyllyjä lähti siivouksen yhteydessä liikkeelle uudelleen. Tavarat saatiin kuitenkin kasaan (ja paljon meni roskiinkin) ja ne pakattiin laatikoihin ja jätesäkkeihin alakertaan portaiden alle.

Työt ovat edenneet tänään hyvin, kun rikkoutuneet kaapit on korjattu pois ja saumattu eteisen laatat. Makuuhuoneessa on niin ikään tasoitettu myös seinää rikkoutuneiden kaappien kohdalta. Seinä ja katto täytyy vielä lisäksi maalata. Uusi parketti asennetaan ylihuomenna.

Ennen: MH ja kaapit                                               Jälkeen: MH ilman kaappeja







 




 
Eteisen laatat ja saumaukset valmiina.                  Eteisen peiliovikaapit otettu pois.

                  






Neljän Sepän taidonnäytteet, kph kaapistot.       Tällaiset Nemera nupit tulevat kaappeihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti