perjantai 30. marraskuuta 2012

Remonttiko valmis?

Jos kuvittelin, että työt loppuvat siihen, kun urakoitsija kävelee ovesta ulos niin erehdyin pahemman kerran. Sen jälkeen alkoi malaaminen ja tapetoiminen sekä kaupassa juokseminen kaiken maailman pienen ja isommankin asian perässä. Tässä on mennyt nyt muutama viikko, että ollaan saatu eteiseen kalustusta eikä se vieläkään kokonaan ole valmis. Nyt kuitenkin siinä kunnossa, että voi jotain kuvia laittaa. Ennen ja jälkeen kuvia en ole jaksanut ja ehtinyt laittaa kasaan, joten tässä vain jotain tunnelmia.

Eteiseen tilattiin Hobby Hallista merihenkinen lipasto, joka istuu mielestäni hyvin "laivan ikkuna" peilin kanssa. Loviisan Aitasta löytyi edustalla oleva peili ja silkkiverhot ovat Lennolin. Verhot laitettiin oven tilalle. Tapetointi on vielä kesken sillä peilin taakse tulee tapetti.

Tässä eteinen vielä kesken.                                  Tässä eteinen osittain valmiina.


















Viinihuone (wine room) sai kristallikruunun kattoon. Toimme huoneeseen ulkokalusteet siksi aikaa, että ehdimme saada huonetta valmiiksi pikku hiljaa ennen kesää!

Viinihuoneessa kristallikruunu antaa mielestäni mukavaa kontrastia tilaan.

Olohuoneessakin uutta tunnelmaa. Tämä "must-have" varjostin on sisustusliikkeestä Salosta.
 Joulun tunnelmaa olohuoneessa.
 Jotain punaista.... olohuone.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti